Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto on Helsingin kauppakorkeakoulun (HSE), Taideteollisen korkeakoulun (TaiK) ja Teknillisen korkeakoulun (TKK) yhteenliittymä, joka aloittaa toimintansa 1.8.2009. Yliopiston nimi on ruotsiksi Aalto-universitetet ja englanniksi Aalto University.

Hankkeen tarkoituksena on luoda teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan huippukorkeakouluista innovatiivinen tiedeyhteisö. Kolmen yliopiston yhdistäminen tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia monialaiseen opetukseen ja tutkimukseen. Aalto-yliopisto tuo tullessaan nykyistä merkittävästi suuremmat voimavarat, joilla voidaan vahvistaa opetusta ja tutkimusta.

Tavoite maailman kärkiyliopistojen joukkoon kuulumisesta on asetettu vuoteen 2020.

Uutisia

Valtioneuvosto nimitti Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksen

Hallitus esittäytyy 15.8. klo 11–11.30

Valtioneuvosto nimitti 14.8.2008 istunnossaan Aalto-korkeakoulusäätiön hallituksen opetusministeriön esityksen mukaisesti. Elinkeinoelämän perustajajäsenet ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK nimesivät omat edustajansa hallitukseen jo tiistaina.
14.08.2008

Kolmen korkeakoulun rehtorit 12.8.2008 OPM:n esityksestä valtioneuvostolle

Rehtorit Helena Hyvönen (TaiK), Eero Kasanen (HSE) ja Matti Pursula (TKK) 12.08.2008 OPM:n esityksestä valtioneuvostolle
12.08.2008

Aalto News

Aalto News kertoo ajankohtaisimmat kuulumiset uuden yliopiston etenemisestä.

Aalto News